Messut pidettiin puistoalueella tarkemmin Parc floral'ssa. Kauniisti näyttivät kukkaset kukkivan puistossa ja ohimennen niistäkin piti napsia kuvia. Krookuksia ja narsisseja, olkaa hyvät.


Itse messuilla ensimmäisenä oli vastassa neulottu Ferrari.

Messuilla en kauheasti taas viitsinyt kuvata, mutta tässä yksi otos: kauniita tilkkutöitä.

Tilkku- ja ristipistokojuja oli minun mielestäni ihan liikaa. Mutta löysin minä mielenkiintoisia kojujakin ja tavaraa tarttui mukaankin. Ei siis ihan turha reissu.
Kirjalöytö: virkattuja laukkuja. Kirjan kylkiäisenä tuli tuo kuvan ylälaidassa näkyvä huopakukkanen.

Kirjasta löytyy ihania laukkuja. Moni joutui jo toteutuslistalle vuoroaan odottamaan. Kirjassa on myös lyhyt opetusosio kuvien kera eli virkkaus sujunee ranskaksikin hyvin helposti.

Fyberspates'n kojulta nappasin mukaani 2 vyyhteä ruskeaa käsinvärjättyä silkkilankaa ja vyyhdin ohutta villa90%/nylon10% -sekoitetta. Molemmat päätynevät huiviksi, valkoinen saattaa joutua värikäsittelyyn.

Kallein ostos oli vyyhdillinen kamelinkarva-silkki (35%/65%) -lankaa. Lanka on "luonnontilainen", sitä ei ole värjätty eikä tuotannossa ole käytetty kemiallisia aineita.

Tästä tulee huivi lahjaksi. Täti täyttää 60 vuotta huhtikuussa ja aikaa on ruhtinaalliset 5 viikkoa kilkutella huivi. Käsitöitä arvostavalle tädille en keksi parempaa lahjaa kuin itsetehdyn lahjan. Ja koska täti itse ompelee, muttei neulo, niin suunnitelma on valmis.
Vyyhdillä on 400 metriä ja puikkosuositus on 2.5 /3 mm puikot. Mieleeni pilkahti kuva
Sagittaria-huivista, se voisi toimiakin. Lanka on kyllä ihanaa ja sydäntä raastaa ajatus tuon ihanuuden pois antamisesta jo nyt, mutta ainakin se saa hyvän ja arvostavan kodin.