26. marraskuuta 2006

Eiffel

Random number generator arpoi lankojen saajaksi nron 1 eli eusun.


Tänään pääsin vihdoin ja viimein Eiffelille asti. Jonot hisseihin olivat pitkät, vaikka turistikausi ei olekaan enkä jaksanut jäädä jonottelemaan. Mutta nyt sekin on nähty, joskus pitänee käydä huipullakin asti.

eiffel

24. marraskuuta 2006

Laukkukoruja

Sunnuntaihin asti voi vielä ilmoittautua arpajaisiin (kts edelliset postaukset).

Laukkuja ei voi ikinä olla liikaa, tosin minulla nyt kumminkin alkaa laukkuja olemaan jo niin paljon, että ne eivät kohta sovi minnekään. Ja kun ne vanhat laukut alkavat aina kyllästyttämään, asialle piti siis tehdä jotain. Laukkukoruja! Sain joskus jonkin kylkiäisenä moisen kapistuksen ja lähinnä tuhahdin sille. Asiaa piti näemmä sulatella "vähän" aikaa ja tänään tekaisin pari omaa versiotani.

laukkukorut

20. marraskuuta 2006

Luxembourg'n puisto

Sunnuntainen päiväretki suuntautui tällä kertaa Luxembourg'n puistoon ja Boulevard Saint-Michel'n ympäristöön. Tuo alue on ehkä minun suosikkini koko Pariisissa: kaunis puisto, suuri ostoskatu vierekkäin ja latinalaisen korttelin pienet kuppilat. Nuorekas alue yliopistojen kupeessa. Uusi addiktioni Starbucks'n latte mukaan ja puistoa kiertämään.

luxembourg3

luxembourg2

luxembourg

pantheon

Lauantain kauppakierrokselta tarttuivat mukaan myös pari neulelehteä.

boutondor

Ehkä minun pitäisi lopettaa Vogue knitting ja IK:n perään itkeminen, näistä lehdistä löytyi taas monta toteutettavaa. Mikään aika ei riitä tekemään kaikkea, mitä tällä hetkellä haluaisin. Phildarin "irlantilaisnumero" löytyy jo Phildarin sivuilta ja on täynnä ihania palmikkoneuleita koko perheelle mm. tähän ihastuin. Bouton d'Or on hieman korkealentoisempaa muotia, mutta siinäkin on pari toteutuskelpoista ideaa.

Ps. osallistukaa arpajaisiin edellisessä postauksessa.

18. marraskuuta 2006

Shopping spree

Kävin taas pyörimässä Les grand magasins tienoilla joululahjojen kiilto silmissä. Tarkoitukseni oli ottaa kuvia näyteikkunoista, mutta väentungoksessa katsoin parhaaksi kuvata jouluvalaistusta kauempaa. Ehkä joskus toiste...

printemps

galerie

Siinä pyöriessäni kaupoissa haudoin myös ajatusta arpajaislahjasta ja "eksyin" lankakauppaan. En osannut päättää, mitä haluan ja ostin siis useampaa laatua. Joten homman nimi on tämä, arpajaisiin osallistutte kertomalla, mikä kolmesta lankavaihtoehdosta miellyttää eniten. Se keneen arpaonni osuu, saa paketissa toivomansa langat ja jotain muuta pientä. Osallistumisaika alkaa nyt ja loppuu joskus.

Kuvassa vaihtoehdot (värit eivät ehkä ole ihan kuvan mukaiset, mutta melkein)

arpajaiset

1. Anny Blatt Fine kid: 51% villaa-49% kid mohairia 50g-255m
2. Georges Picaud: villa 60%-silkki 40%, keristä puuttuu vyötteet. Ei hajuakaan paljonko kerä sisältää
3. Fonty kidopale: 70% superkid mohair-30% polyamidi 25g-250m (Kidsilk hazen tyyppinen)

17. marraskuuta 2006

Nyt meni hermot

Vaihdoin bloggerin betaan, kun tuo vuodatus alkoi tökkimään pahasti. Kiitokset vain kaikille "vanhan" blogini lukijoille. Vanhat jutut jäävät tuonne vuodatukseen, en jaksa alkaa säätämään. Ja kiitokset Famulle lahjomisyrityksestä, mutta joululomaan on enää 4 viikkoa ja pääsen lueskelemaan kotimaiset lehdet äiskän luo.

Ulkoasu hakenee vielä muotoaan vähän aikaa, mutta yritän säästää teitä haamuilulta.

Blogin kävijämääräkin näytti rikkoneen jo 10000 kävijän rajan ja blogilistan mukaan tilaajiakin on jo yli 100, joten on kai aika järjestää taas jotain pientä arpajaisen tynkää. Stay tuned...